Jokin aika sitten sain tehtyä kauan suunnitteleman ruusutyynyn. Tarvikkeeksi ostin ison palan sifonkia, sitä oli kyllä ylimäärin, mutta oli vaikea arvioida menekkiä. Suurpiirteiseen tapaani surauttelin saumurilla kaksinkerroin taitellusta kankaasta erilevyisiä pätkiä, rypytin, ja kiinnitin taustakankaaseen uloimmasta reunasta alkaen. Kapeimmat soirot jätin keskustaan. Tyynyn taustakankaana käytin jämäkkää pellavaa. Ruusutyynyn taakse ompelin vetoketjun ennen osien yhdistämistä.
Ikeasta tuli ostettua valkoinen hortensia, laitoin sen kirpparilta ostamaani samovaariin.
Köynnösruusu Flammentanz kukkii. Väri ei ole ihan lemppareitani, kylkiäisenä saatu. Mutta kyllä siinä on mahtavat kukat! Terälehdet ovat kuin samettia, harmi ettei se kuvista välity oikean laisena.
Ei ole ihan tämä Jackmanniikaan kärhöistä mieluisin, mutta kiva kun se on niin talvenkestävä.
Amatööripuutarhuri tarvitsee paljon onnea taimivalinnoissaan, ja kerrankin on lykästänyt, sillä osasin valita yhteen kukkapenkkiin kasvit, joilla näen sen kukkivana koko kesän. Ensin kukkivat narsisssit, sitten tornionlaaksonruusu ja juhannusruusu, nyt kukkaan puhkeavat valkeat malvat ja myöhemmin vielä peittoruusu Fairy ja Mustilanhortensia. Kantapään kautta näitä opetellaan, keväällä hehkuttamani runkosypressi otti ja kuivui ruskeaksi. Kesti siis talven muttei kesää. Oma moka, liian niukka kastelu helteellä.
Olen ihastunut luonnostaan paikalle ilmestyneisiin kukkiin, esim. lemmikkeihin ja päivänkakkaroihin. Yritän epätoivoisesti siirtää niitä ruohonleikkurin tieltä kukkapenkkeihin, mutta siellä ne eivät viihdy. Mieluummin karkaavat soratielle.
Tämän aiemminkin kuvaamani rikkakasvin kukinnot ovat auenneet. Aika jännä väritys.
Jasmikepensaan kukat ovat auenneet.
Helle alkaa jo uuvuttamaan. Parempi siirtyä varjoon ja ottaa rennosti!
Mukavaa viikonloppua!




17 kommenttia:
Kauniita kesäisiä kuvia!
Ihana pikku koirulainen. Kyllä nämä helteet ovat ihana kauheita noille pienille karvaturreille.
Paljon kaunista löytyy.
Melkein kävi katteeksi olet tehnyt TOSI upean tyynyhn. Juuri on niin minun maun mukainen ja naisellinen turhake. Tuo sinun köynnösruusu on upen näköinen, herkku.
Kauniita kuvia!
Ns. rikkakasvitkin voivat olla kauniita, mutta voivat ne olla aika hankaliakin... Mutta kasvakoot! :)
Aivan ihastuttava tyyny! Ja voi noita koiraparkoja, onneksi helle jo loppui. Meidän karvakuonoista vain kissa tuntui nauttivan +29 asteen lämmöstä...
Mukavaa sunnuntaita!
T. Sari Puumulista
the white cushion is amazing!!! Where's it from!
Come and follow my blog hun :)
Ruusutyynystäsi tuli unelmien kaunis, hieno Onnittelut!
Täällä on paljon kaunista sitten viime näkemäni onkos Pulmu tiinenä olin lukevinani Irmastiinan blogista..
kaikkea hyvää teille sinne kauniiseen kotiin ja puutarhaan, rakkautta.
Voisko tyyny enää kaunnimpi olla! Todella ihana.
Kauniita kukkiakin.
Kesäonnea!
Kauniita! Niin ruusut kuin ruusutyyny ja muut. Koirulaiselle rapsutuksia!
Hei! Löysin ihanaan blogiisi sattumalta googletellessani pussikruunuja! 29.3.2009 olet esitellyt lamppujasi ja kiinnostuin postauksen ensimmäisestä lampusta, nimittäin täydellisestä pussikruunusta, jossa metalliosat (?) valkoisia.. Mistä olet nuo ihanuudet ostanut/löytänyt?
- A
Onneksi kaikilla ei ole peukalo yhtä keskellä kämmentä kuin meikäläisellä ;-) Valkoinen hortensia on kaunis, meidän puutarhassa on tosin vain vaaleanpunaisia (periytyivät edelliseltä omistajalta), mutta istuttaisin oitis valkoisia jos vain olisi niille tilaa....
Mukavaa sunnuntain jatkoa!
Katja
Onpa kaunis tyyny!
Ja samoin kukkasi, ihan käy kateeksi. :)
Niin ja anteeksi, en ole muistanut vastata kommenttiisi! Ne kynsijutut on helppo tehdä, kuvat siirretään leimasimella kynteen. Ei tarvi vapaalla kädellä piirustella. Multa ei sellainen edes onnistuisi. :)
Aivan mahtava tyyny, sanoo tyynyfriikki. Sivun avautuessa tosissaan luulin katsovani ruusua. Olet onnistunut hienosti.
Tervetuloa vastavierailulle kurkkaamaan omia tyynyjäni :)
Kiitos ideasta, nyt alkaa ruusutyynyjen aktiivi valmistus..Heh.. minulla kun on nivelrikko ja reuma, en pysty näpräämään muuta kuin koneella, eli kaikki mitä koneella voi ommella se käy.. tein kellohameen itselleni ja eilen ompelin tyttären työn 6v vanhasta leningistä, joka oli 1v kokoa, hänen nukelle siitä mekon.., voi että tyttö oli onsku..
se oli hänelle niin rakas mnekko ja nyt kun se on pienennetty eveliina nukelle ja kaikki röyhelöt ja ruusukkeet jäi tallelle, siitä tuliki soma..
Tuosta tyynystä tuli upea!
Heippa A/anonyymi. Anteeksi vastauksen hitaus. Pussikruunut olen ostanut Marjamäen pajutilalta Kangasalta.
Lähetä kommentti