sunnuntai, 1. toukokuuta 2011

Vappupäivänä



Vappua on juhlistettu kotoisasti perheen ja ystävien kanssa. Lasten vappupalloista toinen hajosi viidessä minuutissa, tuloksena surkea itku ja murhe. Onneksi puhallettava ilmapallo kelpasi pieneksi lohdukkeeksi.

Viileässä illassa grillattiin ulkona mutta syödä siellä ei tarjennut. Kahvin kanssa tein taas hyydykekakun, ja tunnustettakoon että käytin pohjana valmiskakkupohjaa, jonka kostutin sokerimaidolla. Täytteessä oli kaksi purkkia vaahtoutuvaa vaniljakastiketta, rahkapurkillinen, neljä liivatetta ja levyllinen valkosuklaata. Koristeena carambolaa ja ananasta. Kakku on tosi helppo ja nopea tehdä, ja pidänkin usein varalla sitä varten valmiita kakkupohjia. Avatusta paketista pohjia voi laittaa pakastimeen.

Onnenpensas kukkii tänä vuonna pari viikkoa etuajassa!


Viimevuonna purkissa kukkineet helmililjat ilahduttavat nyt kukkapenkissä.

Kukkaostoksilla on taas käyty. Petuniat istutin vanhaan pakkiin, jonka olen maalannut.
Kirpputorilta löytyi tosi edullisesti kahdella kympillä vanha singeri. Jalka on upea, irrotin koneen ja käytän pöytää kasvilavan alustana. Minullahan ON jo ennestään valkoiseksi maalattu singerinjalka, mutta täytyihän tämäkin rohmuta mukaan kun niin halavalla sain!




Olen jo niin monta kertaa häpeissäni selitellyt vieraille että Pulmu pitäisi pestä, se on ollut ihan harmaa, joten nyt kun sen sain vihdoin tehtyä, täytyy siitä kuuluttaa kuvien kera! Harmaasta koirasta tuli taas valkoinen, ja niin pehmoinen ja hyväntuoksuinen!

Kirpputorilta löytyi joku aika sitten eurolla käyttämätön koiranpanta. Tein siihen omia tuunauksia.

Kaulapantaan sai laitettua pienen sylinterin, jonka sisään yhteystiedot koiran katoamisen varalta.



Mikäli tuon sylinterin ymmärtää avata... Se on niin pienikin, ettei sitä juuri huomaa karvojen seasta. Niinpä lisäsin vielä pienen korun.



Kukkaostoksilla mukaan tarttui ihana limenvärinen perhosorkidea. Laitoin sen lasiseen tuikkuastiaan tietoisena siitä, että sen kastelu voi olla hankalaa. Tai lähinnä liian veden poistaminen. Tähän asti minulla on orkideat huonosti menestyneet, joten kovin pitkäikäisenä en tätäkään voi kuvitella.

Hilpeyttä ja ihmetystä on herättänyt vieraissani tämä 12 euron kirppislöytöni. Vanha kunnon laskin pitää kovan rouskutuksen toimiessaan, sen toimiminen on tosin vain satunnaista.




Sanna-Mari ilahdutti minua tunnustuksella:


Tunnustuksen jaan eteenpäin Sirkkikselle, Mariannelle, Tuijalle, Mayolle, Puumulille ja Kaisalle.


Mukavaa vapunpäivän iltaa!

Posted by Picasa

19 kommenttia:

Helikaroliina kirjoitti...

Mukavaa vapunpäivän iltaa! Meilläkin oli toisella pojalla suru vappupallon kanssa, se karkasi tuulen mukaan, vaikka juuri oli varoiteltu päästämästä irti... :)

Possumamma kirjoitti...

Tosi hyvä löytö toi vanha Singer!

Meillä on kanssa muutama noita vanhoja laskimia, kun niitä on tullut kerättyä; painavat ihan turkasen paljon!

sirkkis kirjoitti...

Kiitos tuosta tunnuksesta. Olet jo paljon saanut istutettua kukkia . Ihmepensas on suloinen. Meillä on vielä aika talvi mutta orvokit jo kukoistaa terassin suojassa hyvin ♥

sariw kirjoitti...

Voi että mitä herkkuja aina teetkään ! Nytkin tuo kakku näyttää niin hyvältä, ja tosi kauniilta.
Ja voi miten ihastuttava kasvilava, kerrassaan upea !
Aurinkoista ja mukavaa toukokuun alkua !

Tuija kirjoitti...

Kiitos tunnustuksesta. Palaan siihen blogissani tässä pikapuolin.<3

Aivan ihana Pulmu, ja puhdaskin vielä. Meillä oli myös Väinö aika kaameassa kunnossa, ensin pesimme hänet shamppoolla ja sitten hän kävi vielä uimassa, johan kirkastui väri kummasti.

Hyvä idea tuo singerinjalkakasvilava systeemi.
Kauniita kuvia sinulla on täällä blogissasi.

Puumuli kirjoitti...

Oikein paljon kiitoskia tunnustuksesta! Aina lämmittää sydänalaa, kun vierailijoita blogissa riittää.

Meillä meni koko viikonloppu kasvihuonetta kootessa, joten muita puutarhahommia ei ehtinyt tehdäkään. No, saatiin kuin saatiin rakennelma pystyyn, nyt pitäisi miettiä sisäpuolta ulkopuolesta nyt puhumattakaan...

Mukavaa uutta viikkoa!

T. Sari Puumulista

Senni kirjoitti...

Ihania kirppisostoksia! Mulla on tuolla varastossa vanha singeri oottamassa että sille joku tekisi taikoja. Pöydäksi sitä oon meinannut...

Ihanaa toukokuun alkua sulle! :)

satsuma kirjoitti...

hienoja löytöjä kirppikseltä, kivasti tuunattu omaan käyttöön :)

täytyykin laittaa omat helmililjat maahan, josko ne sieltä vielä ensikesänäkin ilahduttaisi :) kiitos vinkistä ;)

Vekarus kirjoitti...

Meillä saattaa tulla huuto ja hampaiden kiristys tänään, niin huonolta näytti pojan pallo aamulla...

Iloista viikkoa!

Irmastiina kirjoitti...

Oi nyt Pulmu on puhdas pulmunen...D
Niilo oli eilen illalla kylvyssä ja kas kummaa kylpyyn meni myös harmaa hauvveli ja suloinen, puhtoinen, valkoinen sietä ylös nousi..:)

Kauniin värinen tuo sinun orkidea.

Pajupirtin Kaisa kirjoitti...

Tusen tack Olivieno♥! Itse olet tunnustusta ansainnut.
Vappu meni vipinällä. Pidettiin lettuksetit, nam.
Selkä sanoi itsensä irti ja nyt saizulla.Ei tukänny lapiohommista, golfista eikä suursiivouksesta:(
Tunnelmallista toukokuuta sinulle ja ihastuttville pienokaisillesi, turrikalle ja kauniille kukillesi.
Kaisa

Krisse kirjoitti...

Upeita löytöjä. Kotkassakin vappu oli niin kylmä että oikein otti päähän se raekuuro ja eilinen lumisade. Lapsenlapset meillä vierailulla ja olisin niin halunnut viettää aikaa enemmän pihalla...mutta kesää odotellaan.

Ruusa kirjoitti...

Oi söpö Valkoinen koira ;)

Ihania juttuja täällä taas.. minäkin olen meinannut ostaa tuollaisen orkidean, mutta en ole raskinut, kun se kuolisi minun hoidossa kuitenkin heti ;D

Mukavaa toukokuun alkua!

Mayo kirjoitti...

Pulmuhan suorastaan hymyilee puhtaissa karvoissaan ja uusissa pantakoristeissaan.
Kylläpä sinulla riittää mielikuvitusta toteuttaa kaikenlaisia asioita.
Olen hyvin otettu tunnustuksesta. Sehän velvoittaa "laadukkaampiin" postauksiin : )

Marianne kirjoitti...

Kiitos tunnustuksesta !!! Palaan blogini pariin ihan pikapuoliin :)

Sä olet vaan niin ihana ♥ ja tietysti Pulmu muruliini sulattaa aina sydämen, pus, pus pulmulle ♥

Arja kirjoitti...

Voi vitsi..saitpa todella edullisesti ton singerin. minä ostin vasta kolmannen ompelukoneen ja sain maksaa siitä 60 ekeä..mutta kone oli toimiva..jolla ei kylläkään ole minulle mitään merkitystä..kun hankin sen ulos.
Minun koirillakin on ollut noita putkiloita..ne kannattaa tarkistaa tiheään, että korkki on tiukasti kiinni..muuten alaosa putoaa..meillä pantoissa roikkuu vain noi korkit ;-))
Oikein mukavaa alkanutta viikkoa♥

kirjoitti...

HELLO, HOW ARE? WRITE IN ENGLISH TRANSLATION FOR YOU BETTER.
YOUR BLOG IS BEAUTIFUL! FANTASTIC PHOTOS! COLD IN BRAZIL IS NOW IN FINLAND AND HOW IS THE WEATHER?
VISIT MY OTHER BLOG CALLED "TASTE CAIPIRA" IS ABOUT OUR CULINARY, CULTURE AND HOPE YOUR VISIT MY NEW BLOG! KISSES
http://rosana-wwwgostocaipira.blogspot.com/

TeSa kirjoitti...

Ihanat kuvat jälleen ilahduttivat.
Päivitin minulle uuden sisutuskaupan. Joko olet löytänyt samaisen paikan?

TeSa kirjoitti...

psst..piti vielä kertomani, että kesän rompepäivät alk. tänä vkl, la- su, 10 - 16.